skip to Main Content

Pirkanmaan hyvinvointialueen innovaatiojohtaja Matti Eskola Atostekin sote-asiakasarvon kehitysjohtajaksi

Atostek on nimittänyt Pirkanmaan hyvinvointialueen innovaatiojohtajan Matti Eskolan johtamaan sote-liiketoiminta-alueen asiakasarvon kehitystä. Eskola aloittaa uudessa tehtävässään elokuun alussa tittelillä Head of Healthcare Innovations.

Atostekin toimitusjohtajan Mika Torholan mukaan Eskolan toimenkuvaksi muodostuu terveydenhuollon kattotason ongelmien ja kipupisteiden ratkaisu digitaalisin palveluin.

– Atostekin ERA-tuoteperhe on Suomessa laajasti käytössä sosiaali- ja terveysalan asiakastietojen käsittelyssä. Nyt olemme kasvaneet siihen pisteeseen, että siirrymme teknisestä hyödyntuottamisesta ratkomaan terveydenhuollon ongelmia. Eskolalla on vahva kokemus ja näkemys sote-sektorin digitaalisten palveluiden tarpeesta, Torhola sanoo.

– Matin avulla yksityiseltä sektorilta kumpuava tekninen osaamisemme saa aikaiseksi yhteiskunnallista vaikuttavuutta myös julkisella sektorilla, täydentää Atostekin liiketoimintajohtaja Miika Parvio.

Ura julkisten ja yksityisten terveydenhuoltopalvelujen rajapinnassa

Eskola on toiminut useissa johtotehtävissä julkisten ja yksityisten terveydenhuoltopalvelujen rajapinnassa. Ennen tehtäviään Pirkanmaan hyvinvointialueen innovaatiojohtajana, Eskola on toiminut Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueiden yhteisen Tays Kehitysyhtiön toimitusjohtajana, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin (PSHP) innovaatiojohtajana sekä FinnMedi Oy:n toimitusjohtajana. Eskola kuvailee terveydenhuollon jatkuvan parantamisen olevan hänelle henkilökohtaisen inspiraation asia.

– Puhun mielelläni tekosysteemistä ekosysteemin sijasta. Terveydenhuolto voi toimia asiakaslähtöisemmin ja kohdennetuin palveluin vastaten samanaikaisesti alati kasvavaan paineeseen kustannustehokkuudesta. Digitaaliset palvelut ovat tässä avainroolissa, Eskola sanoo.

Hänen mukaansa terveydenhuollon digitalisaatio ei saa olla itseisarvo ja jatkuva keskeneräinen työmaa, vaan digitaalisten työkalujen täytyy tuoda konkreettisia toimivia ratkaisuja ja vaikuttavuutta kansalaisten ja ammattilaisten arkeen.

– Datasta tehtävät suorat terveyssovellukset ovat yksi esimerkki, palvelupolkujen pullonkaulojen poistaminen toinen.

Kuka?
Matti Eskola

  • Atostekin Head of Healthcare Innovations
  • Työskennellyt aiemmin: Pirkanmaan hyvinvointialueen innovaatiojohtaja, Tays Kehitysyhtiön toimitusjohtaja, PSHP:n innovaatiojohtaja, FinnMedi Oy:n toimitusjohtaja
  • Koulutus: Filosofian maisteri, diplomi-insinööri
  • Syntynyt Tampereella 1965
  • Harrastaa liikuntaa, kalastusta ja taideyhdistystoimintaa