skip to Main Content

Atostek ID -kortinlukijaohjelmiston ensimmäinen versio julkaistu

Digi- ja väestötietovirasto (DVV) on julkaissut Atostek ID -kortinlukijaohjelmiston ensimmäisen tuotantoversion. Atostek ID -kortinlukijaohjelmiston avulla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, muut virkahenkilöt sekä kansalaiset voivat esimerkiksi tunnistautua vahvasti.

DVV on julkaissut Atostekin kehittämän Atostek ID -kortinlukijaohjelmiston ensimmäisen tuotantoversion 2.12.2024. DVV suosittelee asiakkaitaan siirtymään Atostek ID:n käyttöön mahdollisimman pian, mutta viimeistään vuoden 2025 aikana.

Tällä hetkellä tuettuna on muun muassa DVV:n määritysten mukainen SCS-rajapinta korttikommunikaatioon sekä PKCS-moduuli integraatioita varten. Lisää ominaisuuksia on tulossa ensi vuoden aikana.

Atostek ID -kortinlukijaohjelmiston avulla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, muiden toimialojen virkahenkilöt sekä kansalaiset voivat tunnistautua vahvasti ja allekirjoittaa asiakirjoja. Sähköisen tunnistautumisen ja allekirjoituksen lisäksi Atostek ID:n avulla voidaan esimerkiksi aktivoida varmennekortti sekä vaihtaa kortin tunnusluvut.

– Tavallisille kansalaisille Atostek ID mahdollistaa tunnistautumisen sirullisella henkilökortilla esimerkiksi Omakanta-palveluun pankkitunnusten sijaan. Vaikka pankkitunnuksilla tunnistautuminen on yksinkertaista, on henkilökortilla tunnistautuminen kansalaiselle vielä helpompaa ja nopeampaa, toteaa Atostekin liiketoimintajohtaja Miika Parvio.

Lue lisää: Varmennepalvelut: DVV:n uusi kortinlukijaohjelmisto Atostek ID on julkaistu