skip to Main Content

Syyspäivänä keskityttiin käsillä tekemiseen – tuloksena uniikkeja taideteoksia

Atostekin perinteistä syyspäivää vietettiin tällä kertaa etänä täysin etänä. Ohjelmaan kuului sekä vetreyttävää pilatesta että erityisesti sorminäppäryyttä vaativaa korinpunontaa. Käsityöt olivatkin mielenkiintoista vastapainoa tietokoneen ääressä työskentelylle.

Syyspäivän tarvikepaketti oli toimitettu osallistujille kotiin edellisenä päivänä. Sieltä löytyi muun muassa eripituisia ja -paksuisia rottinkilastuja, nitoja ja pyykkipoikia – näillä tarvikkeilla ja parilla muulla työvälineellä olisi siis punottava näyttävä hedelmäkori. Ei kuulemma haittaisi, vaikka juuri tällaisista käsitöistä ei olisi aiempaa kokemusta.

Iltapäivä sujuikin rattoisasti korinpunontaan uppoutuen. Hieman tuskanhikeä, hermotaukoja ja tunnottomia sormenpäitä se kuitenkin vaati. Käsityönä tehdyistä koreista tuli kuitenkin taatusti uniikkeja.

Käyttötarkoituksia on varmasti monia, tässä muutamia eteviä taidonnäytteitä ja esimerkkejä:

 

Rottinkilastut punottavana.
Work in progress.

 

Kuulokkeet hedelmäkorissa.
Kätevä säilytyskori vaikkapa työvälineille.

 

Kissa punotussa korissa.
Kissakin tykkää.

 

Hedelmäkori pöydällä.
Hedelmäkori alkuperäisessä tarkoituksessaan.

Kuvat: Jani Heininen, Jeri Haapavuo ja Ida Pellinen


Ida Pellinen
Markkinointi- ja viestintäasiantuntija