skip to Main Content

Ykkössääntö on: älä oleta – Atostekin kevätpäivän palvelumuotoilukoulutus antoi uusia näkökulmia niin markkinointiin kuin ohjelmistosuunnitteluunkin

Kun etäilijän työpäivän keskeytti 4Catering-kassi hyvissä ajoin etukäteen, suuntasi se ajatukset seuraavan päivän palvelumuotoilukoulutukseen ja varsinkin eväiden lämmittämiseen.

Atostekin kevätpäivä on perinteisesti aina ollut teemaltaan sivistävä, eikä tänäkään vuonna sisältö pettänyt: nyt henkilöstöllä oli mahdollisuus osallistua koko päivän kestävään koulutukseen palvelumuotoilusta. Koulutuksen järjesti yhteistyökumppanimme ED-Design ja puhujina kuultiin ED-Designin digipalvelumuotoilun osaajia Sami Pyörrettä, Markku Oksmania, Johanna Liipolaa ja Mika Röykkeetä.

Perusteet hallussa

Aamu alkoi ihan palvelumuotoilun perusteilla, ja kävimmekin kattavalla tavalla ihan palvelumuotoilun perimmäisiä kysyttäviä kysymyksiä. Oikeastaan tämän kaiken voisi tiivistää yhteen lauseeseen: älä oleta, vaan tiedustele, tarkkaile ja selvitä. Mikä tahansa väärä oletus voi olla kallista, tai jopa mahdotonta korjata projektin loppuvaiheilla.

Päivää vauhdittivat kuitenkin luento-osuuksien väleihin luodut ryhmätehtävät, joissa pääsimme soveltamaan heti juuri opittuja asioita pienryhmissä. Koska Atostekin henkilöstö alkaa olla jo yli satapäinen, oli helpottavaa, että olimme jo valmiiksi näyttöjemme äärellä etänä työn touhussa, eikä ryhmää tarvinnut aina koota uudelleen.

Pitkään odotettu lounas

Lounaaksi Atostek tarjosi 4Cateringin ateriakokonaisuuden, joka toimitettiin etänä ahertaville työntekijöille jo edeltävänä päivänä. Muutama malttamaton myönsi maistelleensa eväitä jo edeltävänä iltana!

Ateriakokonaisuus sisälsi välimerellisiä makuja muun muassa vuohenjuusto-tomaattipiirakan ja appelsiini-korianterigraavatun lohen muodossa. Uunissa lämmitettiin kanaa viinissä ja tryffeliperunamuusia, ja jälkiruokana tarjoiltu suklaamousse vei kielen mukanaan. Vegaanimenussa maisteltiin tabbouleh-salaattia minttujogurtilla ja pääruokana kasvis-casoulettea kikherneillä.

IMG 20210310 115614 700x727 - Ykkössääntö on: älä oleta – Atostekin kevätpäivän palvelumuotoilukoulutus antoi uusia näkökulmia niin markkinointiin kuin ohjelmistosuunnitteluunkin
Kuvaaja haluaa huomauttaa, että Instagram-tyyppinen ruokakuvaaminen ei ole hänen juttunsa, varsinkaan kun on nälkä! Kuvassa vegaaninen annos.

Kun ajatukset saatiin lounaan odottelusta irti, keskustelu kävi kiivaana myös lounastauolla. Palvelumuotoilu herätti selvästi kiinnostusta ja visaisia kysymyksiä ratkottiin yhdessä tauollakin auki olleella etäyhteydellä.

Mikä muuttui?

Palvelumuotoilu on kiinnostava ja laaja aihe niin markkinoinnin edustajalle kuten itse olen, mutta myös elintärkeä osa monenlaisia prosesseja. Koulutuksen hyöty näkyykin varmasti konkreettisesti siinä, että osaan nyt ajatella asioita eri tavalla myös käyttäjän ja kohderyhmän näkökulmasta. Ja ehkä tärkein oppi on hyvä jokaisen painaa mieleen alaan katsomatta: mitään ei kannata olettaa.

Koulutus herätti paljon keskustelua myös sen jälkeen ja oli ilahduttavaa huomata, että monelle aihe oli niin ajatuksia herättävä. Kiitos loistaville kouluttajillemme!


atostek riikka ala hulkko 7269 3 - Ykkössääntö on: älä oleta – Atostekin kevätpäivän palvelumuotoilukoulutus antoi uusia näkökulmia niin markkinointiin kuin ohjelmistosuunnitteluunkin

Riikka Ala-Hulkko
Markkinointikoordinaattori