skip to Main Content

eRAn sosiaalihuollon arkiston toiminnallisuudet kehittyvät – uusien ominaisuuksien lisäksi tietojen kirjaamisesta ja käytöstä tulee yhä sujuvampaa

Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston ensimmäinen vaihe on ollut jo käytettävissä jo 1,5 vuotta, mutta maaliskuussa 2021 Atostek eRA läpäisi sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston toisen vaiheen yhteistestauksen yhtenä ensimmäisistä kahdesta järjestelmästä. Uusimmat päivitykset koskevat eRA Kansaa.

Toisessa vaiheessa sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoon tulee uusina ominaisuuksina mm. tietojen rakenteinen kirjaaminen. Näin tietoja voidaan hyödyntää ja jatkojalostaa myös koneellisesti paljon laajemmin kuin nykyisin, joka tehostaa työtä ja säästää työaikaa.

Lisäksi uudessa vaiheessa tarjolle tulee rekisterinkäyttöoikeus, jolla julkinen puoli voi ostaessaan palvelua yksityiseltä puolelta valtuuttaa myös yksityisen toimijan kirjaamaan asiakkaasta tietoja julkisen toimijan rekisteriin. Tämä helpottaa sosiaalihuollon asiakastiedon asianmukaista käsittelyä ja kirjausta.

Muita uusia ominaisuuksia ovat muun muassa tuki yhteiselle asialle ja dokumenttien sähköiselle allekirjoitukselle.

Vuosi 2021 tulee olemaan kehityksen vuosi myös muilta osin. Rakenteisien tietojen kirjaamisen mahdollisuus laajenee liittyen sosiaalihuollon eri palvelutehtäviin ja tulossa on myös tuki sosiaalihuollon yhteisliittymismallille, jolloin voidaan paremmin toimia tilanteissa, joissa sosiaalipuolen palveluntarjoaja toimii toisen palveluntarjoajan tiloissa käyttäen kirjauksiin heidän asiakastietojärjestelmäänsä.

Liityntä sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoon on eRA-tuoteperheessä nimellä eRA Kansa. Jos olet kiinnostunut, ota meihin yhteyttä ja kerromme mielellämme lisää:

Marjaana Karttunen
eRA-tuotepäällikkö
marjaana.karttunen@atostek.com
+358 45 6908 760