skip to Main Content

Millainen on hyvä ohjelmistosuunnittelija?

Alun perin otsikon aihe tuntui liian itsestään selvältä ja kalutulta, enkä halunnut kirjoittaa siitä. Varmastihan hyvän ohjelmistosuunnittelijan piirteistä on kirjoitettu vaikka kuinka monta bloggausta? Yllättävää kyllä, googlaamalla ei suomenkielisiä artikkeleita aiheesta juuri löytynyt. Sen sijaan löytyi kyllä tekstiä siitä, mitä…

LUE LISÄÄ

Poikkeuksellinen kesätyöaika — arki pyörii etänäkin

Kun kesätyöntekijöiden työsopimuksia solmittiin helmikuun tienoilla, ei kukaan meistä osannut aavistaa, millaista poikkeuksellista aikaa eläisimme touko-kesäkuussa Valtterin, Yvonnen, Juhanan, Laurin ja Villen työsuhteiden alkaessa. Kevään edetessä alkoi näyttää yhä todennäköisemmältä, että myös kesän ajan meillä työskenneltäisiin ainakin pääosin etänä. Ohjelmistosuunnittelun…

LUE LISÄÄ

”On todella palkitsevaa nähdä oman työnsä tulos” – tulevaisuuden ohjelmistosuunnittelijat rekrytoidaan suoraan koulun penkiltä

Moni atostekilainen kesätyöntekijä jatkaa vakituiseen työsuhteeseen ja kehittymistä ohjelmistosuunnittelijasta asiantuntijaksi. Näin kävi Heidi Martikaiselle, joka tuli taloon melkein kaksi vuotta sitten gradua vaille valmiina tietojenkäsittelytieteen opiskelijana. Jasmin Laitamäki valmistui diplomi-insinööriksi juuri ennen kuin aloitti Atostekilla ohjelmistosuunnittelijana. Jasmin aloitti noin neljä…

LUE LISÄÄ

Meillä valmistut! Atostek on tukenut jo yli 40 diplomityötä

Uudessa Tampereen kauppakamarin Meillä valmistut -kampanjassa yritykset antavat lupauksen opiskelijoille mahdollistaa työnteon opiskeluaikana niin, että tähtäimessä on opintojen eteneminen ja valmistuminen. Atostekilla on jo vuosia uskottu oppilaitosten ja yrityksen yhteistyöhön ja olemme ilolla kampanjassa mukana. Atostek tarjoaa opiskelijoille vakaan ja…

LUE LISÄÄ

Tuomaksen ura Atostekilla: Kasarilla koodaaminen johti monipuolisiin tehtäviin

Atostekin Tuomas Fjällström on ollut tekemisissä tietotekniikan kanssa siitä saakka, kun se tuli kotitalouksiin. Ala-asteella alkanut koodailu ja ylläpito johtivat lukion jälkeen teknilliseen korkeakouluun ja myöhemmin Atostekille – kahdesti. Ohjelmoinnin ja ylläpidon perusteet haltuun Ensimmäisen kerran Tuomas Fjällström tutustui tietotekniikkaan…

LUE LISÄÄ

Viljami tuli kesätyöntekijäksi työn monipuolisuuden perässä: “Algoritmikehitys kiinnosti”

Kuten monelle kesätyöntekijälle, myös Viljami Männikölle Atostek oli ensimmäinen oman alan työpaikka. Matematiikkaa ja ohjelmistotekniikkaa opiskeleva Männikkö aloittaa keväällä diplomityönsä ja työskentelee nyt osa-aikaisesti Atostekilla. Tavoite on valmistua diplomi-insinööriksi neljässä ja puolessa vuodessa. Kun Viljami saapui Atostekille kesätyöhaastatteluun, hänellä ei…

LUE LISÄÄ