skip to Main Content

Lääkinnällisen laitteen tuotekehitys – nyt tarvitaan ISO 13485

Järjestelmällinen laatutyö Atostekissa alkoi vuoden 2017 lopulla, kun aloimme dokumentoida ja täydentää laatujärjestelmäämme ISO 9001 -sertifikaatti silmissä kiiluen. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan aloitimme loppuvuodesta 2019 uuden laatujärjestelmän kehitysprojektin lääkinnällisten laitteiden ISO 13485 -sertifikaatin hankkimiseksi. Jo vuoden 2017 aikana ISO…

LUE LISÄÄ

Työyhteisön varovainen inkarnaatio syyspäivässä

Pandemia on varsin radikaalisti muuttanut ihmisten välistä kanssakäymistä työpaikoilla, harrastuksissa ja elämässä yleensä. Ei kätellä, ei mielellään edes tavata fyysisesti, eikä ainakaan kokoonnuta joukolla. Meidänkin firmamme alkukesän virkistyspäivä järjestettiin taidenäyttelyineen ja illanviettoineen täysin etänä, ja siitä on kerrottu Riikan kirjoituksessa.…

LUE LISÄÄ

Kantaa hyödyntävän ekosysteemin tulevaisuus

Blogipostaussarjan ensimmäisessä osassa käsiteltiin Kannan ympärille rakentuvan palvelu- ja sovellusekosysteemin edellytyksiä ja mahdollisuuksia nykyhetkellä. Toisessa osassa esiteltiin eräs esimerkki ekosysteemin sovelluksesta: eRA Kokonaiskuva. Nyt onkin aika kääntää katse tulevaisuuteen! Tällä hetkellä on mahdollista tehdä Kanta-tietoja hyödyntäviä sovelluksia terveydenhuollon henkilöstölle, jotka…

LUE LISÄÄ

Kannan mahdollistama ekosysteemi: eRA Kokonaiskuva

Blogipostaussarjan ensimmäisessä osassa käsiteltiin Kanta-arkiston ympärille rakentuvan palvelu- ja sovellusekosysteemin edellytyksiä ja mahdollisuuksia nykyhetkellä. Jotta juttu ei jäisi pelkäksi taivaanrannan maalailuksi, tässä osassa lisätään konkretiaa esimerkkisovelluksen muodossa. eRAn päälle on rakennettu ja integroitu jo kymmeniä sovelluksia, ja esittelemme niistä yhden:…

LUE LISÄÄ

Kansallisiin tietovarantoihin perustuva terveydenhoidon järjestelmien ekosysteemi – mikä Kanta on?

Suomessa on maailman huippua oleva kansallinen terveystiedon tietovaranto – tutummin Kanta. Ratkaisu on lähes ainutlaatuinen, sillä muualla Kannan laajuudella toimivat terveydenhuollon arkistoratkaisut eivät ole olleet mahdollisia joko yhtenäisen hallinnon puutteen, lainsäädännön tai tietosuojaan liittyvien ongelmien vuoksi. Suomessa lainsäädäntö, tekniset ratkaisut,…

LUE LISÄÄ

Perinteinen kesäpäivä vaihtui etäyhteydelle

Aiemmin bussikyydit toivat Atostekin tamperelaiset ja espoolaiset työntekijät yhteen. Maailma kuitenkin muuttui maaliskuussa ja Atostekin perinteisen kesäpäivän suunnitelmat jouduttiin työstämään uuteen uskoon. Miten yrityksen kesäpäivä voidaan pitää digitaalisesti? Liityn Google Meet -kokoukseen, jossa homman kick-off pidetään. Kävin jo eilen noutamassa…

LUE LISÄÄ

Poikkeuksellinen kesätyöaika — arki pyörii etänäkin

Kun kesätyöntekijöiden työsopimuksia solmittiin helmikuun tienoilla, ei kukaan meistä osannut aavistaa, millaista poikkeuksellista aikaa eläisimme touko-kesäkuussa Valtterin, Yvonnen, Juhanan, Laurin ja Villen työsuhteiden alkaessa. Kevään edetessä alkoi näyttää yhä todennäköisemmältä, että myös kesän ajan meillä työskenneltäisiin ainakin pääosin etänä. Ohjelmistosuunnittelun…

LUE LISÄÄ

Avoimen lähdekoodin komponentin valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa

Ohjelmistokehityksessä käytetään nykyään valtavasti avoimen lähdekoodin komponentteja. Komponenttien käyttäminen on monelle tuttua, mutta niin ovat myös erilaiset komponenttien mukanaan tuomat ongelmatkin. Tuttu komponentti on helppo valita käyttöön, mutta kaikki mahdolliset käytettävät komponentit eivät usein ole ennalta tuttuja. Tässä blogipostauksessa yritän…

LUE LISÄÄ