skip to Main Content

EU-maiden ulkopuolella saatujen koronarokotteiden kirjaaminen onnistuu Atostekin eRA-palvelun avulla

EU-maiden ulkopuolella koronarokotteen saaneilla suomalaisilla on ilmennyt ongelmia koronapassin saamisessa. Atostekin eRA-palvelun uusi kirjausominaisuus mahdollistaa jatkossa myös EU-maiden ulkopuolella saatujen koronarokotteiden kirjaamisen.

Koronapassiin tarvittaviin todistuksiin on aiemmin tulostunut automaattisesti rokotusmaaksi Suomi. Tällöin ulkomailla asuvien suomalaisten rokotuksia ei ole saatu kirjattua oikein, eikä todistusten tulostaminen ole onnistunut. Tämä on vaikeuttanut esimerkiksi vaihto-oppilaiden ja ulkomailla työskennelleiden elämää Suomeen paluun jälkeen.

Atostekin kehittämät Kansallinen tulostus- ja kirjauspalvelu ja eRA Koronatodistuspalvelu mahdollistavat ulkomailla otettujen koronarokotteiden kirjaamisen jatkossa niin, että todistukselle tulee oikea rokotusmaa. Todistus on mahdollista saada Euroopan lääkeviraston hyväksymien rokotteiden lisäksi WHO:n hätäkäyttölistalla olevista rokotteista. Terveydenhuollon organisaatioita ohjeistamme seuraamaan sosiaali- ja terveysministeriön antamaa ohjauskirjettä.

eRA-palvelun uusi kirjausominaisuus toteutettiin ketterästi muutaman viikon aikana yhdessä viranomaisten kanssa. Tällä hetkellä Kansallinen tulostus- ja kirjauspalvelu on laajasti käytössä julkisen terveydenhuollon puolella. Lähes 120 julkisen puolen organisaatiota on ottanut palvelun käyttöönsä ja sen kautta koronaan liittyviä todistuksia tulostetaan noin 20 000 kappaletta viikossa.

eRA Koronatodistus on terveydenhuollon yksityisille toimijoille suunniteltu palvelu, jonka avulla EU-koronatodistusten tulostus onnistuu sujuvasti. Palvelu vastaa julkisen sektorin toimijoille suunnattua Kansallista tulostus- ja kirjauspalvelua.

Jos olet saanut koronarokotuksesi ulkomailla, ole yhteydessä omaan suomalaiseen terveydenhuollon organisaatioosi.

Lisätiedot:

Marjaana Karttunen
eRA-tuotepäällikkö
marjaana.karttunen@atostek.com
045 6908 760

 

Lue lisää aiheeseen liittyviä uutisia sivuiltamme:

» Alaikäisen puolesta asioinnin ongelmat Omakannassa

» Etkö käytä Omakantaa? Ei hätää, näin saat koronatodistuksen siitä huolimatta

» eRA – sote-alan tarpeisiin kehitetty alusta, joka taipuu moneen